”Säätiön toiminnan ydin on valmennus, joka toteutetaan aidossa työympäristössä ja oikeiden työtehtävien parissa.
Tarjoamme työ- ja oppimisympäristöt, joissa työ- ja yksilövalmennuksen keinoin lisätään valmentautujien ammatillisia valmiuksia sekä työ- ja toimintakykyä. Valmennuksesta vastaavat ammattitaitoiset ja koulutetut työ- ja yksilövalmentajat.”
Nyt siihen on mahdollisuus, sillä haemme Työvalmentajaa joukkoomme Kiuruvedelle.
Vakaan ja pitkään alalla toimineen vastuullisen työnantajan sekä ammattitaitoisen ja kannustavan työyhteisön tuen. Aloittaessasi saat meiltä kattavan perehdytyksen työhösi.
Haastavan, merkityksellisen ja mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle myös tukea ammatilliseen kehittymiseen.
Haluamme tukea myös vapaa-aikaasi tarjoamalla käyttöösi Epassi Flexin (sis. liikunnan, kulttuurin ja hyvinvoinnin). Tuemme myös mm. lounasruokailua henkilöstöhinnoin ja kutsumme sinut mukaan aktiivisen työyhteisömme Tyhytapahtumiin.
Tarjoamme työntekijöillemme myös laajan työterveyshuollon, jonka palveluntuottajana toimii Mehiläinen. Palkka määräytyy alakohtaisen AVAINTES:n mukaan.
Kiuruvedellä työvalmennus keskittyy ensisijaisesti kädentaitoihin.
Työvalmentajana keskeisiin työtehtäviisi kuuluvat ryhmävalmennuksena valmennettaville annettava opastus ja tuki työn suorittamiseen matalan kynnyksen työtehtävissä, motivointia unohtamatta. Valmentautujat ovat kehitysvammaisia ja mielenterveyskuntoutujia, joille tarjoamme lakisääteistä työtoimintaa sekä työnhakijoita, joille tarjoamme työllistymistä edistävää toimintaa. Lisäksi meillä on työpaikalla tapahtuvaa koulutusta eri oppilaitosten opiskelijoille.
Lisäksi tehtäviisi kuuluvat toiminnan ja tuotteiden laadun varmistamisen ohella myös suunnittelu ja kehittäminen.
Tarvitset myös valmiuksia verkostotyöhön, sillä työhösi sisältyy myös yhteistyötä säätiön ulkoisten yhteistyötahojen kanssa ja säätiön eri työ- ja oppimisympäristöjen välillä.
Työ alkaa toukokuun alussa.
Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, mutta lähetäthän hakemuksesi liitteineen osoitteeseen rekry@staffroom.fi otsikolla Työvalmentaja, viimeistään 30.4.2023. Lisätietoja antavat palvelupäällikkö Teija Itkonen-Brilli, puh. 040 830 2686 tai sähköposti teija.itkonen-brilli@toimisaatio.fi ja henkilöstöpäällikkö Hanna-Leena Tela, puh. 040 528 1029 tai hanna-leena.tela@toimisaatio.fi.
Staffroom asiakaspalvelu
+358 (0)400 977 165
Arkisin ma – pe, 9:00-16:00
asiakaspalvelu@staffroom.fi
Staffroom Oy on monen pk-yrityksen valitsema henkilöstöhallinnon ulkoinen kumppani. Tarjoamme nykyaikaisen, kustannustehokkaan ja henkilöstöriskiä hallitsevan vaihtoehdon työntekijän työllistämiselle. Olemme erikoistuneet työsuhteen aikaisiin pieniin, sekä suuriin operatiivisiin henkilöstöhallinnon tehtäviin. Toimimme sekä Suomessa, että kansainvälisesti.
Ⓒ 2023 Staffroom Oy
Mainostoimisto Huomio